|
Hanna Heiskanen Kouluratsastaja, valmentaja Ratsastuksenopettajan tutkinto 2000
Sosiaalialan ohjaajan tutkinto 2000 SAAVUTUKSIA 2009 Joukkue-SM hopeaa 2009 Senioriderbyn voitto 2009 Halli-SM 5. 2007 Voitto Breeders’ Prize -kilpailussa (Suomen arvostetuin nuorten hevosten kilpailu) 2003 Seniorien SM-kilpailun 7. sija
1999 Senioreiden rankinglistalla 11. sija
1998 Nuorten rankinglistalla 4. sija
1995 Juniorien SM-kilpailun 10. sija HISTORIA
”Ensimmäisen kerran minut nostettiin mummolassa työhevosen selkään 1-vuotiaana. Koska isosiskoni ratsasti, kävin jo alle kouluikäisenä ponitalutuksissa. Hevoset olivat mukana elämässämme myös siksi, että mökkinaapurillamme oli työhevonen, jolla mennä pompottelin isän avustuksella pitkin kyläteitä. Pääsin myös isän mukaan hakemaan työhevosella metsästä puita – sellaista kokemusta harvalla ikäiselläni kaupunkilaislapsella on.
Vuonna 1987, 10-vuotiaana, aloitin ratsastustunnit Mäenpään kartanon ratsastuskoulussa Pieksämäellä. Vuotta myöhemmin kilpailin jo ensimmäisen kerran, C-merkkiä ja 50-60 sentin rataa. Ensimmäinen hoitoponini oli Kuurilan Sahar, joka oli hyvä ja herkkä kouluponi. 11-vuotiaana päätin myös, että ratsastuksesta tulee ammattini. Lopetin toisen tärkeän harrastukseni lentopallon, ja siitä tuli kotona iso riita. Lajin valinta on kyllä sittemmin annettu minulle anteeksi.
1989 ratsastuskouluun hankittiin poni Kim Rosa, joka oli vahvaluonteinen mutta suorituskykyinen. Osallistuin sillä kansallisissa muun muassa helppoon B:hen sekä Maapallo-Cupin finaaliin. Ponien piirinmestaruuksista saimme esteillä pronssia 1990 ja koulusta kultaa 1991. Sen kauden jälkeen oli aika siirtyä hevosiin ja ratsastuskoulu myi ponin yksityiskäyttöön. Näihin aikoihin aloin rahoittaa tuntejani tallitöillä.
Kesällä 1991 pääsin mukaan valintamatkalle, kun ratsastuskouluun hankittiin trakehner-ruuna Brutus. Se oli valittavana olleista hevosista herkin ja hienoin. Ratsastin sitä alkuun tunneilla kahdesti viikossa. Puolen vuoden jälkeen se todettiin tuntityöhön turhan herkäksi, ja niinpä sitä tarjottiin minulle vuokralle. Kolmen kuukauden suostuttelun jälkeen sain vanhemmiltani luvan vuokrata Brutuksen. Pian sen jälkeen kilpailimme jo Messilä-Cupin finaalissa ja sijoituimme toiseksi. Juniori-meetingissä 1992 sain lupaavimman junioriratsastajan kannustuspalkinnon, ja kilpailimme myös kansallisia koululuokkia. Hyppäämistä Brutuksen etujalat eivät kestäneet. Jo yläasteikäisenä aloin ratsastaa myös ratsastuskoulun nuoria hevosia ja läpiratsastusta vaativia poneja. Vaikka hevoset olivatkin ehkä tärkeimmät opettajani jo noina vuosina, niin kyllä suuri kiitos kuuluu myös Sari Rönkköselle, Maaria Ikoselle(o.s.Roschier) ja Håkan Wahlmanille.
Lukion kävin Pieksämäellä liikuntapainotteisesti, päälajinani ratsastus. Kuten
sanontakin kuluu, urheilija ei tervettä päivää näe, ja niinpä minullekin tuli jo noihin aikoihin sekä rasitusvammoja että lieviä loukkaantumisia. Molemmista käsistä leikattiin penikkatauti, isovarpaan luu halkesi pituussuunnassa kahtia ja sain myös joitain lihasruhjeita. Sen minkä vammoiltani pystyin ja ratsastukselta ehdin, harrastin myös hiihtoa, salilla käyntiä, salibandya ja lentopalloa. Hevosen selässä lukiovuosien huippukohtia olivat juniorien SM-kisat vuosina 1993 ja 1995. Saimme Brutuksen kanssa voittoja avoimissakin kansallisissa helppo A -luokissa. 1996 starttasin ensimmäisen kerran vaativaa B:tä.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen jatkoin Brutuksella ratsastamista joitakin kertoja viikossa, ja sain Mäenpäästä vuokralle myös venäläisruuna Netzotnyi II:n, joka osasi gp-liikkeet ja oli siksi hyvä oppimestari.
Vuotta myöhemmin tuli ratsastuksessa kuitenkin takaiskuja, ja yhdessä hevosten omistajan Marja Roschier-Halosen kanssa päädyttiin Brutuksen ja ”Nestorin” myyntiin. Mietin jo lopettamistakin, ja hautasin kilpailuvarusteet varastoon, mutta ajatukseni muuttuivat ja ratsastusura jatkui, kun pääsin samana syksynä Ypäjälle ratsastuksenohjaajalinjalle monimuotokoulutukseen.
Vuotta aiemmin eli heti lukion jälkeen olin jo aloittanut 3,5 vuotta kestävät sosiaalialan opinnot Pieksämäen Sisälähetysseuran Diakonia- ja kasvattajaopistossa. Päivät olivat täysiä: kahdessa koulussa opiskelun lisäksi pidin illat tunteja (jotta oli varaa ratsastaa) ja ratsastin Mäenpäässä. Koko ohjaajalinjan ajan ratsastin vain nuoria hevosia ja enimmäkseen estepainotteisesti. Koulutettavista hevosista mielenkiintoisin oli Mäenpään oma kasvatti, Aramis-ruuna, joka oli alkuun vain sisäänratsastettu, mutta puolitoista vuotta myöhemmin se oli jo helppo A -tasoinen ja hyppäsi 110-luokkia. Lukion jälkeen kaikki muut harrastukset jäivät aikapulan vuoksi. Vasta viime vuosina olen taas ryhtynyt harrastamaan ratsastuksen tueksi muita lajeja, kuten pilatesta.
Jo aikoinaan vuoden 1992 junnumeetingissä olin tutustunut Elsa Hietalaan (o.s. Österberg). Kun tarvitsin ratsastuksenohjaajalinjan koulunäyttöihin valmiimpaa hevosta, Elsa lainasi minulle Flibbertigibbetin. Viikko ratsastuksenohjaajaksi valmistumiseni jälkeen Elsa joutui umpisuolileikkaukseen ja Flibu muutti Ypäjältä minulle sijaiskotiin Pieksämäelle. Heti kahden viikon päästä kilpailimme kansallista helppoa A:ta ja vaativaa B:tä. Samana syksynä Elsa pääsi yliopistoon ja Flipperi jäi minulle ylläpitokuluja vastaan. Vuoden 1999 kilpailimme ahkerasti kansallisia pääsääntöisesti VaB-tasolla, ja vuoden lopussa ostin Flibun omakseni – olin ensimmäistä kertaa elämässäni hevosenomistaja.
Vuosi 2000 oli monella tapaa merkityksellinen. Muutin Pieksämäeltä Tampereelle uuden työpaikan perässä. Samana vuonna valmistuin sekä ratsastuksenopettajaksi että sosiaalialan ohjaajaksi, ja starttasin myös ensimmäisen kerran Prix St. Georges -tasolla. Vähitellen etenimme Flibun kanssa Intermediare-luokkiin, ja 2003 sijoituimme SM-kisoissa seitsemänsiksi. Flipperi oli silloin jo 19-vuotias ja tämän suurisydämisen superponin (säkä 157 cm) oli aika päästä eläkkeelle – suoraan huipulta!
Talven 2003–2004 vietin Tanskassa Riitta Westerholmin nuoria hevosia ratsastaen. Sen jälkeen minulla oli Suomessa koulutettavana parikin lupaavaa hevosta, mutta niiden ura katkesi loukkaantumiskierteeseen. Vuonna 2005 kilpailin sh-ori Maranellolla ja 2006 Anna-Kaisa Mäkisen Abendglanzilla Pyhään Yrjöön asti, kunnes Abendglanz menehtyi kaviokuumeeseen 2007. Mäkiset ostivat sen tilalle nuoren ja lahjakkaan FWB-ruuna Marte Meon, jonka kanssa voitin 2007 Breeders Prizen. Maranellolla voitin muun muassa Tampereen Ratsastusseuran mestaruuden sekä suomenhevosissa että senioreissa vuona 2007.
Kausi 2008 tyrehtyi ratsastajan omaan sairaslomaan. Sairastuin keväällä norovirukseen, joka tulehdutti paksusuolen ja ruokatorven. Koko vuosi meni sairastaessa, vasta lokakuussa aloin tervehtyä.
Vuodet 2009 ja 2010 olivat todella antoisaa aikaa. Tavela Brown Butlerin kanssa menestyin paremmin ja vaikeammissa luokissa, mitä koskaan aiemmin. :-) Pääsin myös valmentautumaan mm. maailman ennätyksen haltijan Edward Galin valmennuksessa. Nöyryyden lisäksi vaatii tietoa ja taitoa huomata sekä tunnustaa, milloin on omaa kunnianhimoa reilumpaa päästää jo iäkäs hevonen sille helpommalle tasolle. Nyt katson avoimin mielin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan minun ratsastusurallani.
Olen aina tottunut tekemään töitä, jotta valmentautuminen ja kilpaileminen on ollut mahdollista. Minun ei ole ollut mahdollista valita hevosia, vaan olen työskennellyt niiden kanssa, joita minulle on ollut tarjolla. Erilaiset hevoset ovat kuitenkin opettaneet ja antaneet valtavasti käytännön kokemusta niin kilparatsastuksesta, nuoren hevosen kouluttamisesta kuin käytös- ja terveysongelmien ratkaisemisestakin.” 
|
